Pulmunen, pulmukainen, on ensimmäinen muuttolintu Ylläksen seudulla. Tosin myös varis, joka ei normaalisti talvehdi täällä, saapuu samoihin aikoihin. Pitkällisen seurannan jälkeen on käynyt ilmi, että viimeisen parinkymmenen vuoden aikana pulmunen saapuu Ylläkselle keskimäärin aprillipäivänä eli 1.4. Ylläksen tunturialue onkin tärkeä paikka pulmusen levinneisyyttä tarkasteltessa, sillä juuri sieltä on eteläisin vahvistettu havainto sen pesimisestä. Pulmunen onkin tyypillinen tunturikivikoiden laji. Se näyttäytyy muualla vain muuttomatkoillaan, kun laskeutuu ruokailemaan ja lepäilemään.

Sirkkulintuihin kuuluva pulmunen, joka pesintämatkallaan esiintyy parvissa, on valkoisen ja mustan kirjava lintu. Se on n. 16 cm pitkä, eikä sitä voi oikein sekoittaa mihinkään muuhun lajiin. Päässä erottuvat hyvin musta nokka ja silmät. Koiraan selkä on musta, mutta naaralla ja nuorilla linnuilla siinä on ruskehtavaakin. Pulmunen lentää aaltoilevasti. Hän kutsuu tovereitaan kirkkaan heleästi ja yksinkertaisesti sanomalla "tiy" tai jos on enemmän asiaa "pyrr-yrr-yrr-ytt". Ja sitten kun pulmusta laulattaa, hän istahtaa ja jonnekin sopivalle paikalle tai päästelee sitten lennossa että "tritiljuli-triti-tirili".

Kun pulmunen viimeistään viikkolla 14 saapuu Ylläkselle ja Leville, se etsii ruokaa pälvipaikoista ja paikoista, joista voisi löytyä esim. heinän siementä. Tuskin sulia paikkoja siihen aikaan vielä kovin paljoa on, joten navettojen ja tallien edustat ovat hyviä pulmusenbongaamispaikkoja. Niitähän on vain kovin vähän nykyään. äkäslompolossa on sentään kaksi tallia. Toinen on Välimaan Sepolla Huminan takana ja toinen Frimanin Tatulla Kuopalla. Tallien edustalla on aina sen verran heinää, että pulmunen siihen laskeutuu ruoan toivossa. Aivan viime vuosina pulmunen on niin paljon urbanisoitunut, että se voi käydä nuuhkimassa ihmisten lintulaudoillakin. Viime keväänä pulmuset viipyivät äkäslompolossa poikkeuksellisen kauan ja kävivät ilmaisilla aterioilla esim. Tolosen Ahtin lintulaudalla. Siementen lisäksi pulmukaisen ravintoa ovat kesäisin hyönteiset, jotka eivät ihan heti Lapista lopu.

Pulmunen rakentaa pesänsä tunturikivikoon johonkin sopivaksi katsomaansa koloon tai sitten kiven alle. Pesän lähettyvillä pulmunen käyttäytyy hyvin pelottomasti niin kuin monen muutkin Pohjoisen siivekkäät. Lapin lyhyen kesän takia se pyrkii selviytymään pesintäpuuhastaan mahdollisimman pian. Naaras hautoo vihertävänsinistä, ruskeapilkkuista munaa 12-14 vuorokautta. Kuoritumisen jälkeen poikaset ovat lentokykyisiä jo 10-14 päivän päästä, jolloin ne alkavat itse metsästää hyönteisiä.

Suomessahan ei aina ole eletty nykyisen kaltaisessa yltäkylläisyydessa, vaan joskus on nähty jopa nälkää. Pulmunen onkin toiminut tervetulleena ruoanlisänä keväisin, kun jauhot ja potut on syöty loppuun. Niin oudolta kuin se nykypäivän ihmisestä tuntuukin. Pulmusen pyydystämisessä ei voinut ampumista käyttää, sillä pienet lihat olisivat tärveltyneet. Niinpä solmittiin hevosen häntäjouhista silmukoita, jotka toisesta päästä kiinnitettiin esim. reen jalakseen, vesikelkkaan tms. Ja kun pulmuset sitten laskeutuivat kartanolle navetan eteen tippuneiden heinänkorsien houkuttamina, aterian sijasta monia niistä kohtasikin hirttyminen hevosen häntäjouheen. Kalle Päätalo kertoo tuotantonsa alkupäässä pulmusenpyytämisestä, joka on tuttua myös vanhemman pään äkäslompololaisillekin. He ovat kertoneet, että ei yhdessä linnussa ole juuri mitään syötävää. Täkkälihat siitä pystyi juuri kalvavaan. Ei juuri muuta, muu oli niin pientä. Painaahan lintu kaikkinensa vain 40 grammaa.

P. Hietaniemi