| KEIMIÖNIEMEN
KALAKENTÄT MAJOINEEN (Muonio) Kuvat:
Pekka Hietaniemi
|
||||||||
| Takaisin | ||||||||
|
Suomen Lapin ehkä näyttävin kalakenttä on Muonion Jerisjärven Keimiöniemi. Niemen suoralla länsirannalla seisoo pitkänä rivinä toistakymmentä kalapirttiä kala-aittoineen. Keimiöniemen kenttärannan nykyinen kaunis rakennuskanta on osin 1800-luvulta, jotkut kämpät ovat varsin uusia, pari vanhinta peräti 1700-luvun puolelta. Näkyvimpinä muistoina kalarikkaan Jerisjärven käytöstä kertovat vanhimmat säilyneet kalapirtit tai niiden paikalle myöhemmin kohonneet uudemmat rakennukset. Pirkkalaisten kalapirttejä tiedetään olleen paitsi Keimiöniemellä, myös eräissä Jerisjärven saarissa. Rakennusten ympäristössä on avointa kenttää ja taustana metsää. Alueen kulttuuriarvoa lisää se, että osa majoista on edelleen Jerisjärven kalastajien käytössä. Historialliselta kannalta alue on erittäin arvokas muistomerkki suomalaisen uudisasutuksen ja kaukonautinnan ajoista lapinmailla, ovathan ensimmäiset kalapirtit rakennettu alueelle ensimmäisen kerran perimätiedon mukaan jo 1500-luvulla. Koska kalapirtit ovat yksityisomistuksessa, niihin ei pääse sisälle, joten ihaile idylliä kunnioittaen toisen omaisuutta. Aamulla aikaisin voit rannalla kohdata verkoilta saapuvan kalastajan ja mahdollisesti ostaa tuoretta puhtaan veden kalaa. Muonion kirkonkylältä ajetaan ensin Rovaniementietä Särkijärvelle, josta kääntyy tie vasemmalle Pallastunturia kohden noin 10 kilometriä, käännytään Kutunivan kylästä oikealle ja ajetaan ohi Hotelli Jeriksen Keimiöniemen viitalle saakka, josta tie kääntyy oikealle. Keimiöniemen tietä ajetaan noin kolme kilometriä. Seuraa viitoitusta. Paikoitusalue, josta rantaan matkaa noin 200-300 metriä. Lähde:
|
|
|
||||||
| Takaisin | ||||||||