TALVISOTA TUTUKSI KOULULAISILLE

Sotatiimi: Ylh. vas. Janika, Sami, Hanna, Sakari, Niko, Matti ja Teemu
Alh. vas. Visa, Leena, Juho, Sanna, Jenni, Maiju ja Terhi

Marraskuun viimeisenä päivän tuli kuluneeksi 60 vuotta Talvisodan syttymisestä. Äkäslompolon Ala-asteen yläluokkalaiset paneutuivat aiheeseen innolla. Tässä oli suurena apuna  internet, josta löytyikin suuri määrä talvisotamateriaalia. Tekstin lisäksi perehdyttiin karttoihin, kuviin ja videonpätkiin. Mm. ensimmäistä Helsingin pommitusta katsottiin videona. Luokkaan tuotiin pieni joulukuusi, joka koristeltiin pienillä suomenlipuilla. Tällä tavalla haluttiin muistaa kaikkia sodasta kärsimään joutuneita, eritoten heitä, jotka kuolivat puolustaessaan kotimaataan ja perheitään hyökkääjää vastaan. Lippuja oli kaikenkaikkiaan 82 kappaletta. Näin tuli onnitelluksi myös 82-vuotias itsenäinen Suomi. Lopuksi oppilaat siirsivät itsensä aikakoneella talvisodan sekasortoisiin aikoihin ja tarttuivat kyniin ja tietokoneen nappiloihin.

Täältä jostakin
Hei isä ja äiti.!
Tänne ei kuulu todellakaan mitään hyvää! Entä sinne? Minun kaverini kuoli äskeissessä hyökkäyksessä. Täällä on kuulemma ennätysmäärä lunta!(1,9m) Olemme menettäneet maatamme, ja saaneet maata. Tykkien ja kone/rynnäkkökiväärien pauke soi kokoajan korvissa, kuten ulkona. Täällä on 22 astetta pakkasta. Kohta pitäisi varmaan mennä rintamalle.
Istun nyt bunkkerissa katselemassa kiikarilla "ryssiä", ja jos näen ryssän niin minun pitää ilmoittaa siitä kenraalille. Tässä bunkkerissa on myös asevarasto. Lähetin juuri sähkeen kenraalille, että tulla käymään, koska mie keksin keinon (ja hyvän sellasen keksinki), jolla saada Neuvostoliittolaiset perääntymään.
Toivotaan parasta! Hyvää joulua!
sotilaspoikanne Sami Mällinen 5. lk.
..................................................................
Sodan melskeessä
Olen tällä hetkellä Karjalassa. Täällä on kuulunut jyskettä jo vartin ajan lakkaamatta. Istun kirjoittamassa päiväkirjaani. Tänä aamuna heräsin siihen, että kuului korvia viiltävä varoitusmerkki. Nousin ylös ja katsoin ulos ikkunasta. Näin ylhäällä pilvien alapuolella kolme lentokonetta. Yhtäkkiä varoitusmerkkiä ei enää kuulunut. Lähdin pois ikkunan luota. Oli talvi, joten huone oli kylmä. Paneuduin takaisin lepäämään, sillä kello oli vasta kuusi aamulla.
En kumminkaan saanut unta, joten nousin ylös. Lähdin laittamaan takkaan lisää puita. Lämmittelin ja söin aamiasen takan ääressä. En huomannut, että tulitusta ei kuulunut. Lähdin pukemaan ulkovaatteet ylleni. Menin ulos, tunsin hyytävän kylmyyden. Tämä kylä tuntui pelottavalta. Katsoin taloihin, joissa lapset olivat lähdössä kouluun. Näin kuinka yhdessä talossa äiti neuvoi pieniä lapsiaan. Tunsin yhtäkkiä jäätyväni ulos. Menin sisälle. Ja katsoin kelloa se oli jo kahdeksan. Tuntui kuin, jossakin kauempana olisi kuulunut varoitusmerkki. Kuulin sen tulevan lähemmäs. Kuulin kuinka joku koputti oveen. Nousin ylös ja avaisin oven. Siellä oli kaksi pientä koululaista, jotka pyysivät turvapaikkaa tulitusten ajaksi. Päästin heidät sisään ja juttelin heidän kanssaan niin kauan kuin tulitukset loppuivat. Sitten heidän piti lähteä. Vasta sen jälkeen muut alkoivat herätä. He söivät aamupalan. Ja sitten se taas alkoi. Mutta nyt ne sattuivat loppumaan. Suljin päiväkirjani, koska kenraali tuli huoneeseen.
Janika Hasa 5.lk
..................................................................
Rakas Äiti
Vapauduin juuri vahtivuorosta ja nyt lepään punkassani. Täällä on kylmä, ollut jo pari päivää. Minulla on paha nuha. Tykkien pauke vain kuuluu ulkona. Neuvostoliittolaiset ovat tappaneet monia ystäviäni.
Miten voit? Minua pelottaa täällä, muuten voin mainiosti. Olen vasta saanut ruuan, joka ei ollut mitenkään kehuttavaa. Olen kovin ikävöinyt sinne. Toivon, että tämä sota loppuisi. Olen pelastanut monia ystäviäni hädästä.
Mitä aijotte tehdä jouluna? Minä vietän joulun, verilöylyä katsellen. Minä laitan lepäämään. Kirjoitakaa takaisin.
Hanna Haapapuro 5. l.k
..................................................................
Kirje kotiin
Minä olen Karjalassa käymässä kovaa sotaa. Neuvostoliitto hyökkäilee tuon tuosta, mutta tähän asti olemme torjuneet kaikki pahimmat hyökkäykset. Miehiä on kuollut kymmeniä, mutta meistä vielä vastusta riittää. Metsät on pommitettu maan, tasalle ja puista olemme tehneet saunan. Tukikohdat on tehty puista, kivistä ja mullasta. Ruokavarastomme on vähissä ,ja niin myös panokset. Viisi minun parhainta kaveriani on kuollut. Toivon että tämä loppuisi pian.
Teemu Niska 5. lk.
..................................................................
Sotilaan päiväkirja
4.12.1939
Olemme täällä Karjalassa. Ei ole paljon neukkuja näkynyt. Olemme juuri asettumassa asemiin. Pojat tuolta toisesta puolijoukkueesta sanovat tuhonneensa juuri vähän aikaaa sitten kk-pesäkkeen. Tapasimme eilen muutaman rajavartijan, jotka olivat joutuneet väijytykseen.
15.12.1939
Alokkaita tuli täydennysjoukoiksi. Vähänpä he tietävät sotimisesta, yksi sai juuri reiän otsaansa, kun piti päänsä liian korkealla. Poika parka, vasta 19 vuotta ja elämä edessä.
26.12.1939
Joulu tuli ja joulu meni, mutta saatinhan me sitä lahjojakin, yksi vanki nimittäin. Eilen yksi panssarivaunu yritti jyrätä tuon Lahtisen, mutta panssarinkauhu hoiti sen. Tykinjytke herätti yöllä, ja yksi ammus osui lähelle, koska maa tärähti niin lujaa.
13.3.1940
Nyt se sitten loppui...toivottavasti. Päämajasta annettin käsky palata. Nyt pääsen kotiin...varmaan.
Matti Vapa 5.lk.
..................................................................
Sakarin kirje rintamalta
Täällä on ollut kauhea tulenvaihto, ja huutoa on joka puolella. Me joudutiin marsimaan 6-5 tuntia korvessa etsimässä ryssiä, mutta löydetiin vain pari viatonta mökkiläistä, joilta ottimme muonaa.
Jokunen minuutti sitten oltiin pommi suojissa, kun pari pommikonetta lensi yli leirin. Mutta eivät ne olleet meitä saalistamassa. Muonasta on puute, kun kettu kävi syömässä suurimman osan muonasta.
Terveisin Sakari Pieskä 5. lk.
..................................................................
Talvisotamuistoja
Minä olin lähdössä rintamalle. Pian jouduin lähtemään matkaan, kun kuulin että ryssä on hyökäämässä tännepäin. Heitin repun ja pyssyn ja sitten sitä mentiin.
Määränpää oli Karjala. Päätin oikaista metsän läpi, mutta metsässä tuli ryssä vastaan ja ammuin hänet. Minä päätin katsoa hänen taskunsa, olisikohan siella rahaa.Ainakin hänellä oli konekivääri ja granaateja. Minä otinne ja lähdin jatkamaan matkaa. Pian olin perillä ja pääsin ampumaan ryssiä.
Niko Koivumaa 5. lk.
..................................................................
Rakkaat vanhemmat ja siskot ja veljet
Olen täällä Karjalassa. Ttäällä soditaan ja ammuskellaan niin paljon, että kuuloni on heikentynyt. Olen väsynyt juoksemaan ja täällä ei pysty hyvin nukkumaan niin kuin varmaan tiedätte. Tänään kuoli kolme minun kaveria, ja yksi loukkaantui. Taukoja täälä ei paljon pidetä, mutta kyllä täällä ruokaa saa. En millään jaksaisi sotia. Mannerheimi sanoi meille, että kyllä te jaksatte jos haluatte. Teillä on voimaa jaksamaan.
Juho Ristimella 6.lk.
..................................................................
Rakas päiväkirja
Minä olen, nyt kaupungissa. Tulin perille siinä kahdeksalta. Sukulaisenikin ovat täällä Suomessa. Suomessa on miltein samanlaista kuin ulkomailla paitsi tavat. Huomenna pitäisi hankkia jotain syötävää. Rahaa ei ole paljon mutta riittävästi. Täällä on hienot maisemat minä olen käynyt ottamassa kuvia ja voisin lähettää niitä sukulaisilleni ja vanhemmilleni Espanjaan. Minä asun pienessä mökissä metsässä minun on pidettävä takassa tulta jotta en paleltuisi. Täällä jotkut ihmiset ovat armeijassa. Yöllä kuuluu ammuntaa joten on vaikea nukkua.
Sanna Kaulanen 6.lk.
..................................................................
Sota ajan muistoja
Mannerheim kannusti meitä koko ajan, että meillä oli kokoajan puhtia jatkamaan sotimista. En mielelläni sotinut, vaikka ei eipä varmaan kukaan muukaan. Oli inhoittavaa olla erossa perheestä, mutta sen kesti silti, kun tiesi että jos selviäisisin, pääsisin takaisin perheeni pariin. Kirjoitin perheelleni jatkuvasti kirjeitä kuten tämän:
Hyvä äiti ja isä!
Sotaa on jatkunut jo kauan, ja kaipaan teitä paljon! Olen väsynyt sillä täällä rauhassa ei voi nukkua ( tai ei juuri ollenkaan). Sotaystäväni kuoli eilen ja kaipaan häntä! Meillä on kova vastustaja, mutta olemme voitolla tai ainakin luulen niin.
Ps. Luulen tai toivon saavani nähdä teidät pian!
Tämä oli yksi kymmenistä lähettämistäni kirjeistä.
Sain myös itse kirjeitä perheeltäni ( lähinnä kannustavia), mutta ei niistä sen enempää. Mannerheimin mielestä olin mallisotilas, vaikka teinkin yhden todella pahan virheen, jota oli mahdoton korvata. Virhe oli tälläinen:
Yöllä 01.20 aikoihin nousin sängystäni vahtivuoroon, joka oli juuri alkanut. Tiesimme vihollisen hyökkäävän lähiaikoina. No, olin niin väsynyt, että torkahdin. ttorkahtamisen kesti noin 2 tuntia, jolloin heräsin pyssyjen paukkeeseen. Leiriin oli hyökätty ja oli minun syytäni, että emme olleet varautuneet. No, selvisimme kuitenkin sodan loppuun kunnialla ja voitto oli meidän.
Sota oli vaativa haaste, jossa monet kuolivat ja harvat selvisivät, Mutta silti, jos tulisi uusi sota, olisin valmis auttamaan.
Terhi Kangosjärvi 6. lk.
..................................................................
Rakas päiväkirjani
En ole ehtinyt kirjoitella , mutta kerron nyt parista edellisestä päivästä. Neuvostoliitolla ja Suomella on syttynyt sota. Halvaisin paeta , mutta en voi jättää perheenjäseniä. Me asumme metsän vieressä, ja äiti pelkää , että neuvostoliittolaiset sotilaat tulevat ensimmäiseksi meille. Asumme Karjalassa.
Minun isäni on lähtenyt sotaan. Eilen tuli kirje isältä siinä sanottiin näin :
Neuvostoliitto on iso vastus Suomelle ja että Neuvostoliitto on edennyt tännepäin. Isä oli oikeassa. Viime yönä äiti oli hereillä ja nukuttaessaan kuopus Kallea hän näki, kun Neuvostoliittolaiset kävelivät metsää pitkin varaston laidalle ja tuikkasivat varaston tuleen. Äiti hätääntyi ja aukaisi ikkunan, jotta pääsisimme ulos talosta, koska sotilaat olivat tulossa meidän kotiin. Sain nelivuotiaan Irman mukaani ja äiti jäi etsimään 3-vuotiasta Tiinaa, jota ei löytynyt. Sotilaat ehtivät ja siinä menehtyi kuopus Kalle, koska äiti ei enään ehtinyt hakea Kallea kehdosta. Äiti kerkisi hypätä ikkunasta ulos ja juoksi Irman ja minun tykö pellon toiseenpäähän .Siitä me lähdimme metsään, jottei meitä löydettäisi.
Tänään lähdimme katsomaan, jäikö mitään jäljelle rakkaasta kodistamme. Mikä onni, että sotilaat eivät olleet polttaneet taloamme ja mikä parasta, Tiina löytyi. Hän oli piiloutunut sängyn alle ja selviytynyt. Otimme tärkeimmät tavarat ja lähdimme evakkoon. Täällä me nyt ollaan evakossa.
Maiju Mäkitalo 6.lk.
..................................................................
Sota-ajan Karjalassa
Olen täällä Karjalan perukoilla ja yritän selviytyä hengissä jatkuvista ilmahälytyksistä sekä ruokatarvikkeiden puutteesta. Olot eivät ole todellakaan parhaat mahdolliset. Sota riehuu ja meillä on alivoima. Venäjäläisiä on joka puolella ja pommitukset jatkuvat. Ihme etten ole vielä joutunut pommien kohteeksi, talokin on säilynyt. Sotilaita on rintamalla kuollut jo monia, muttei venäjäläisilläkään ole asiat sen paremmin. Heidänkin väkeä on kuollut ja otettu vangiksi eivätkä he ole vallanneet uusia alueita pitkään aikaan.
Toivon todellakin, että tämä kamaluus loppuu pian. Ei ole herkkua olla sodan kourissa! Kokea nälkää ja kylmyyttä, pelätä kotirintamalaisten puolesta ja säikähtää joka kerta, kun tulee ilmahälytys. Toivon ettei kenekään tämän jälkeen enää tarvitse kokea sodan kamaluutta. Venäjä tahtoisi itselleen Hankonniemen, Karjalan ja muitakin paikkoja. Me kieltäydyimme ja siitä koko sota alkoi. Ihmettelen, ettei siviilejä ole kuollut paljoa, vaikka pommituksia on melkein koko ajan.
Jenni Kyrö 6.lk.
..................................................................
Rakas päiväkirja
Viime yönä emme voineet olla rauhassa, koska ulkona jytisi ja paukkui. Olimme kyllä ( siis minä, äiti ja veljeni ) itsekin ulkona, sillä jytinä läheni ja tiesimme, että se olisi kohta vaarallisen lähellä. Joten lähdimme jytinän vastakkaiseen suuntaan. En ehtinyt ottaa mukaan kuin vähän tavaraa päiväkirjan, kynän, terottimen ja vähän evästä. Kun paostamme oli muutama tunti, odotimme tien vierestä, että joku tulisi ja ottaisi kyytiin. Pian kaukaa näkyi vanhan autonköntys, joka tuli jytinän suunnassa. Autonkuljettaja oli ystävämme Pasi ja hän otti meidät kyytiin. Soitimme Pasin tuttavien luota mummolle ja sanoimme, että tulemme sinne. Pasi vei meidät sinne. Siellä olen tälläkin hetkellä ja toivon että sota loppuu pian.
Leena Imberg 6. lk.
..................................................................
Visan kirje sotarintamalta
Rakkaat vanhemmat!
Tilanne on huonontunut! Olemme menettäneet satoja miehiä ja ryssiä tuntuu olevan loputtomiin. Kovat pakkaset jäädyttävät järviä ja soita ja auttavat näin venäläisiä tuomaan tankkeja ja muuta sotakalustoa. Näkymä kirjoituspaikalta on karmea: ruumiita, verta ja irtopäitä.
Toivon etten enään koskaan joutuisi näkemään mitään tallaista! Monet kaverini ja tuttuni makaavat myös tuolla kuolleiden seassa. Saamme vain yhtä ruokaa kerran päivässä: hernekeittoa. Pakkasta on 25 astetta ja kun makaa kylmässä lumessa kuusen alla niin vilustuu helposti.
Visa Uotila 6. lk.

Äksän etusivu